Kun kutsuin töiden saamista ihmeeksi, en käyttänyt omaa ilmaisuani vaan työvoimaviranomaisen sanavalintaa. Kun viimeksi sain henkilökohtaista kasvokkain tapahtuvaa palvelua TE-toimistosta monta vuotta sitten, virkailija sanoi, että tietojeni perusteella työllistymiseni ei näytä kovin todennäköiseltä, mutta että ihmeitäkin voi tapahtua. Näin kannustava ilmapiiri siellä oli!

TE-toimistosta ei ole ollutkaan koko työttömyyteni aikana mitään hyötyä, eikä varsinkaan mitään osaa tai arpaa työllistymisessäni. Oman alani ja kutsumustyöni olin kyllä löytänyt ammatinvalintapsykologin ja työkokeilujen avulla, mutta varsinaista työpaikkaa TE-toimiston kautta oli turha etsiä. Yksi työpaikkatarjous sieltä tuli, mutta olisin hakenut sitä joka tapauksessa.

Ironista oli, että minulle tarjottiin työpaikkaa sitten kun olin jo täysin luovuttanut koko asian suhteen, ja kokonaan työllistymistäni epäilleiden viranomaisten ohi. Olin ottanut todesta kaiken sen, mitä olin työllistymisestä kuullut. Saamani työpaikka oli juurikin niitä ”piilotyöpaikkoja”, joista olin kuullut niin paljon puhetta. Luulin ettei minulla ollut suhteita, joita ilmeisesti työpaikkojen saamiseen tarvitaan, mutta sitten yhtäkkiä minulle soitettiin työpaikalta ja tarjottiin työtä. Työharjoittelupaikastani 2½ vuoden takaa oli suositeltu minua!

Olin siis tehnyt niin hyvää työtä, että minut muistettiin vielä noin pitkän ajan jälkeenkin, eikä sillä näyttänyt olevan mitään merkitystä etten siinä välissä ollut virallisesti tehnyt mitään. Käytännössä työllistymistäni edeltäneet kaksi vuotta olivat kyllä olleet elämäni aktiivisimmat ja touhukkaimmat, mutta koska en ollut palkkatöissä tai oppilaitoksessa kirjoilla, olin virallisesti vain ja ainoastaan ”työtön”.

Harjoittelussa olin saanut hyvin tietää, mikä ammattitaidossani kaipaa eniten hiomista. Siispä käytin seuranneet työttömyysvuodet näiden taitojen kehittämiseen. Jos olisin siinä välissä joutunut tekemään muita töitä, en olisi ehtinyt ja jaksanut kehittää itseäni, ja nyt tämä oman alan työpaikka olisi luultavasti mennyt sivusuun. Ainakaan työnantaja ei olisi saanut yhtä hyvää työntekijää, jos en olisi keskittynyt omaan ammattitaitooni ja -identiteettiini niin päättäväisesti.

Olin myös kuullut juttuja siitä, että mikä tahansa työkokemus on hyödyksi, ja että pitää mennä kesätöihin mahdollisimman nuorena, jotta CV näyttää hyvältä eikä siinä ole epäilyttäviä aukkoja. Pitää olla työkokemusta, että voi saada töitä, ja työkokemusta saa vain tekemällä töitä. Tämän piti olla ristiriita, jonka vuoksi olin tuomittu ikuiseen työttömyyskierteeseen.

En ole koskaan ollut kesätöissä, ja nytkin pääsin töihin 2½ vuoden näennäisen ”laiskottelun” jälkeen, yli 30-vuotiaana, kun CV:ssäni oli pelkkiä työharjoitteluja ja tukityöpaikkoja. Ei näistä olosuhteista pitänyt voida enää ponnistaa työelämään. Ei se kuitenkaan mihinkään vaikuttanut, kun olin kerran osoittanut olevani rautainen ammattilainen.

Vaikka luulisi, että nämä kaksi pitkää työsopimusta olisivat todisteita siitä että minullekin löytyy oman alan töitä, vuonna 2017 TE-toimiston asenne tuntuu olevan sama kuin vuonna 2014: kun minuun otettiin ensimmäistä kertaa yhteyttä nyt jäätyäni jälleen työttömäksi, virkailija ehdotti että minun kannattaisi vaihtaa ammattia, koska minun alallani on niin vähän töitä. Vaikka juuri olin ollut vuoden kyseisen alan töissä!

Virkailijoilla näyttää olevan pinttyneitä käsityksiä siitä mikä työllistyminen on mahdollista ja mikä ei, eikä mikään todistusaineisto voi näitä ennakkoluuloja kumota. Minun on mahdotonta työllistyä – se että kerran työllistyin, oli ihme joka ei voi toistua. Paitsi että se toistui jo. Mutta kolmatta ihmettä on ilmeisesti turha odottaa.

2. luku: Unelmatöitä ja painajaistöitä

Advertisements