Yksi pienituloisuuden ikävimmistä puolista on se, että ns. ”eettinen kulut­taminen” on kovin vaikeaa. Haluaisin syödä vain reilun kaupan luomuruo­kaa ja tukea lähituottajia, mutta nämä tuotteet ovat huomattavasti kalliimpia kuin muut vaihtoehdot. Minun pitäisi siis pyrkiä eteenpäin uralla ja tähdätä korkeapalkkaisempiin tehtäviin, jotta minulla olisi varaa elää oman moraa­lini mukaisesti.

”Lompakolla äänestäminen” ei ole demokratiaa, sillä joillakin on miljoonia ääniä enemmän kuin toisilla. En siis pidä kuluttamalla vaikuttamista realis­tisena vaihtoehtona, vaan pyrin päinvastoin vaikuttamaan asioihin kulutta­malla mahdollisimman vähän. Koen että siten minimoin oman elämäntapa­ni haittavaikutukset paremmin kuin tavoittelemalla korkeampaa elintasoa ”lisä-äänien” toivossa.

Koska en usko kuluttamalla vaikuttamiseen, en voisi myydä mitään. Väli­tön mielijohteeni olisi sanoa asiakkaille että he eivät oikeasti tarvitse ky­seistä tuotetta, minkä vuoksi en voi myydä sitä heille. Minä en tietenkään ole luotettava taho arvioimaan toisten ihmisten tarpeita, mutta moraalini suosii tällaista ”varman päälle” pelaamista: jos en voi olla varma toiminnan eettisyydestä, siitä on parasta pidättäytyä kokonaan.

Niputan kulutus- ja aatemarkkinat yhteen, koska ideologiasta on monessa mielessä tehty kulutustavaraa; ideologisuus on elämäntapa, jota toteutetaan ensisijaisesti kuluttamalla. Hippi ostaa reilua kauppaa ja luomua, äänestää lompakollaan. Konkreettisimmillaan ideologian tavaraluonne näyttäytyy feissauksessa. MOL:in sivuilta löytyvistä työpaikoista valtaosa onkin joko puhelinmyyntiä tai feissausta. Ensin mainitussa myydään ihmisille asioita, joita he eivät tarvitse ja jälkimmäisessä myydään asioita (pohjimmiltaan omaatuntoa), jotka eivät mielestäni ole myytävissä. Moraalia ja etiikkaa ei tule ulkoistaa kulutustottumuksiin niin, että henkilökohtaisia arvoja toteute­taan ainoastaan valitsemalla mihin omat rahansa laittaa.

Koska en ole löytänyt työelämästä itselleni paikkaa, olen luonnollisesti har­kinnut myös politiikkaan lähtemistä. Olen kuitenkin todennut, että se ei sovi minulle. Poliitikko on ennen kaikkea esiintyjä. Vaalimenestyksessä ei niinkään ole ratkaisevaa ehdokkaan ideologia tai soveltuvuus tehtävään, vaan vaalirahoituksen keräämisen ja esiintymisen taito. Poliitikko on oi­keastaan näyttelijä joka esittää poliitikkoa yleisölleen eli äänestäjille.

Työnhaku tuntuu minusta samalta: kyse on siitä kuka osaa esittää potentiaa­lista työntekijää parhaiten. Työhakemustenkin pitäisi olla jotain joukosta erottuvia ja innovatiivisia multimediaspektaakkeleita. Itse en kuitenkaan halua esittää mitään vaan olla rehellisesti sellainen kuin olen.

5. luku: Piratismi elämäntapana

Advertisements