Sain jostain syystä postissa Helsingin sanomat viime lauantaina, 25.2., vaikka en olekaan tilaaja. Valtavirtamedia toistaa niin yksipuolisesti ja kritiikittömästi yhteiskunnallisen eliitin ideologiaa, etten minä sellaista halua olla lukemassa ja tukemassa. Ei kyse silti ole mistään valehtelevasta feikkimediasta, joksi on nykyään tapana nimittää kaikkea mikä ei sovi omaan ennaltapäätettyyn maailmankuvaan. Ei Helsingin sanomat valehtele tai vääristele totuutta, ainoastaan kirjoittaa asioista yksipuolisesta näkökulmasta.

Koska se kuitenkin tipahti lehtiluukusta, tutustuin tähän numeroon ja löysin kolme juttua, jotka liittyivät keskeisesti työelämään ja työllisyyspolitiikkaan. Käyn tässä läpi niissä olleita näkökulmia.

Propagandaministeriö tiedottaa

Selkeimmin HS:n omaa linjausta noudattaa Eeva Palojärven kirjoittama raportti Työryhmä pohtii asumistuen leikkauksia (A 16), koska se on kokonaan lehden oman toimittajakunnan tekemä. Jutussa ei ole journalistista sisältöä, vaan toimittaja ainoastaan toistaa mekaanisesti valtiovarainministeriön “rahat loppuvat” -propagandaa, ja luettelee työryhmän ehdotuksia ja niiden perusteluja kritiikittömästi.

Valtiovarainministeriön työryhmä on pohtinut HS:n tietojen mukaan “kannustinloukkujen purkamista” ja “työn vastaanottohalun lisäämistä”. Nämä ovat täysin harhaanjohtavia sanavalintoja. Jokainen VM:n ja Sipilän hallituksen puuhia seurannut tietää että tämä tarkoittaa tukien leikkaamista ja työttömien oikeuksien heikentämistä. Kyse on työnhakupakosta, ei mistään halusta tai vastaanottamisesta. “Kannustaminenkin” tarkoittaa ihmisten perustoimeentulon tekemistä mahdollisimman vaikeaksi.

Työryhmä aikoo esittää huomenna julkaistavassa mietinnössään mm. asumistuen leikkaamista ja työvoiman liikkuvuuden parantamista vähentämällä työnhakijoiden oikeuksia. Tyypillistä peruskamaa, jota syntipukkeja rakastavalta hallitukselta on totuttu kuulemaan. Palojärvi toistaa työryhmän sanavalintoja myös puhumalla “asumistuen paisumisesta” sen sijaan että puhuisi esim. asumiskustannusten paisumisesta. Sen lisäksi, että työttömyys on työttömien vika, ilmeisesti myös Suomen korkeat vuokrat ovat asukkaiden syytä? Aina löytyy lisää leikattavaa maan köyhimmiltä, vaikka kuinka näyttäisi siltä että eihän nyt enää voi mitenkään leikata lisää. Kurjiastamispolitiikalle ja poliitikkojen vastuunvälttelylle ei näy loppua: köyhimmät saavat maksaa eniten epäonnistuneesta talouspolitiikasta.

Vaikka lähdettäisiin taloustieteen näkemysten vastaisesta lähtökohdasta, että valtiolla ei ole rahaa, sitä ongelmaa voitaisiin kyllä lähteä ratkaisemaan monella muullakin tavalla kuin kurittamalla yhteiskunnan heikoimpia, jotka eivät nytkään ole oikeutettuja riittävään toimeentuloon. Leikkaukset voisi kohdistaa esim. ympäristölle haitallisiin tukiin, verotuksen progressiota voisi voimistaa, verosuunnittelua ja -kiertoa voisi yrittää tosissaan kitkeä, jne. Keinoja olisi kyllä monta, jos leikkauksia ei oikeasti haluttaisi tehdä. Oikea journalisti kyseenalaistaa poliittiset taustaolettamukset ja niistä tehdyt johtopäätökset.

Vaikka tässä on kyseessä vasta “asioita pohtiva” työryhmä, Sipilän hallitusta seuranneet tietävät kyllä miten tästä edetään: ryhmän ideat halutaan toteuttaa sellaisenaan, mutta sitten joku huomauttaa että ehdotus on lainvastainen, ja muutenkin voi syntyä suuri kohu. Hallitus peruu ehdotuksensa joko kokonaan tai eniten kohua herättäneen osion. Muutaman kuukauden kuluttua samaa ehdotusta yritetään viedä läpi uudestaan hieman erinäköiseksi naamioituna ja ilman pahimpia ylilyöntejä, jolloin se todennäköisesti onnistuukin, koska kukaan ei jaksa tai huomaa enää vastustaa. Työryhmän tekemisiä on siis syytä seurata niin kuin ne olisivat hallituksen tekemisiä.

Näissä VM:n ideoissa on monta ongelmaa. Yksi ilmeisimmistä on Sipilän hallituksen arkkivihollinen, perustuslain 6 §:n 1 momentti (“ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”). Absurdissa byrokraattisuudessaan lähes kafkamaiselta kuulostaa idea, jonka mukaan työvoiman liikkuvuuden ongelmia voitaisiin poistaa sillä, että “nuoret ja vähemmän koulutetut sinkkumiehet” joutuisivat hakemaan töitä muita työttömiä työnhakijoita laajemmalta alueelta.

Tähän mennessähän hallitus on halunnut syrjiä lähinnä yhden ulkoisen tekijän perusteella (turvapaikanhakijuus ennen kaikkea), mutta tässä oltaisiin nyt kohtelemassa työttömiä epäyhdenvertaisesti peräti neljän tekijän perusteella: iän, koulutustason, siviilisäädyn ja sukupuolen. Hallituksen konservatiiviseen arvomaailmaan sopii tietysti hyvin perheellisyyden asettaminen jonkinlaiseksi paremmuuden merkiksi. Parisuhde ja perhe ovat ainoa syyt, jotka saavat sitoa ihmisen jollekin paikkakunnalle. Koti, uskonto ja isänmaa. Ihan hyviä arvoja, mutta saisi niitä valinnanvapautta toitottavassa sivistysvaltiossa olla muitakin.

Kriittinen näkökulma löytyy piilosta

Numerossa on esillä myös vaihtoehtoinen näkökulma: Karine Ligerin mielipidekirjoitus Vain harva palkkaa iäkkään työttömän (C 17). Tämä on yleistä: valtavirtamedia julkaisee kyllä vaihtoehtoisia näkemyksiä, mutta lähes aina haastattelujen tai mielipidekirjoitusten muodossa. Journalisteilta itseltään kuulee harvoin mitään kriittistä. Sen sijaan pääkirjoitukset ja muut isot jutut keskittyvät pääasiallisesti työttömien syyllistämiseen ja oikeistolaisiin talous- ja arvolinjauksiin.

On tosin sanottava Hesarin kunniaksi, että tämä mielipidekirjoitus on myös poimittu C-osan etusivulle lyhennettynä “Mielipide: Vain harva palkkaa työttömiä” -nostona. Tasapuolinen media nostaisi kuitenkin vastakkaiset näkemykset esille vierekkäin ja tasavertaisina, eikä ripottelisi niitä ympäri lehden eri osioita. Mielipidekirjoitus ei tietenkään ole sama kuin asiantunteva ja kunnolla lähteistetty artikkeli, mutta ei ole Palojärven robottimainen raporttikaan.

En ole tarkistanut Ligerin esittämiä tilastoja (jotka ovat enimmäkseen hänen itsensä epävirallisesti omasta työnhaustaan keräämiä), mutta kyllä se on ihan yleisesti ottaen tiedossa, että työttömän työnhakijan on paljon vaikeampi päästä samaan työhön kuin työpaikkaa vaihtavan. Koska kuka nyt jotain työtöntä luuseria haluaisi töihin? Sehän on voinut vaikka saada potkut tuotannollisista syistä!

Ongelmaa on tietysti vaikea korjata, koska ei firmojen tehtävä ole työllistäminen vaan voitontavoittelu. Olisi kuitenkin älyllisesti rehellistä ja eettisesti kestävää lopettaa työttömien syyttäminen työmarkkinoiden perusominaisuuksista.

Yksilönvapaus täytyy ansaita ja periä

Kolmas työjuttu on downshiftausta eli “leppoistamista” koskeva Tiina Lietzénin haastattelu Metsien nainen (D 9), vaikka siinä ei kyseistä termiä käytetäkään. Hanna Syrjälä on haastatellut 51-vuotiasta metsänhoitajaa, joka kyllästyi entisen palkkatyöhönsä ja irtisanoutui, ja muutti metsään elämään askeettista ja vähätuloista elämää. Tästä jutusta jää ristiriitainen olo, eikä siitä voi tehdä yhtä suoraviivaista analyysiä kuin yllämainituista.

Tavallaan haastateltavan arvomaailmaa voi silti pitää lehden arvomaailmana, koska journalistithan kohteensa ovat valinneet. Tietynlaisen haastateltavan valitseminen vaikuttaa siihen millaista arvomaailmaa lehti ylläpitää. Ja tietysti haastattelijan asenne, joka tässä tapauksessa on varsin neutraali.

Vaikka haastattelusta näkyykin terve epäilys palkkatyön autuutta kohtaan, voi Lietzénin arvomaailmaa silti pitää varsin perinteisenä luterilaisen työmoraalin ilmentymänä. Itsekin samaistun hänen kulutuskriittisyyteen ja tietynlaiseen askeettisuuteen, vaikka en asukaan metsämökissä ilman vesivessaa.

Haastattelusta välittyy sen lisäksi selvä hyväosaisen etuoikeus ja ankara etiikka. Tietysti downshiftaaja on aina hyväosainen – huono-osaiset pärjäävät vähällä koska heidän on pakko elää “leppoisasti”. Jos pärjäävät. Lietzénillä on ollut oikeus “kyllästyä työhönsä”, koska hän oli laittanut paljon rahaa säästöön, perinyt (teknisesti lunastanut, hinnasta ei jutussa puhuta) nykyisen kotitilansa ja tehnyt viisaita osakesijoituksia. Vastaavasti hänen on “vaikea suvaita ihmisessä laiskuutta” ja hän tuntee “joka aamu syyllisyyttä, että on vapaa”. Yhteiskunnan tuilla elämistä hän pitää ainakin omalla kohdallaan moraalittomana. Oletus siitä, että hän eläisi työmarkkinatuella, on Lietzénille loukkaus.

Jutussa olisi tietysti ollut järkevää puhua downshiftauksesta, koska se assosioidaan liian usein laiskuuteen. Lietzén tekee kuitenkin paljon töitä, ehkä jopa enemmän kuin palkkatöissä ollessaan. Palkkatyö ja työ eivät ole sama asia, eikä työn määtä ja laatu. Merkityksettömään työhön, tekemiseen tai toimeliaisuuteen, voi kyllästyä. Mielekkääseen ei. Tärkeintä on tehdä työtä jolla on merkitystä tekijälleen, ei työtä josta saa palkkaa.

Lietzénin arvomaailmassa on paljon samaa kuin omassani. Minäkin luen ja kirjoitan paljon, käyn halvoissa konserteissa ja kirjastossa. En matkustele tai kuluta tarpeettomasti. Haastattelusta välittyvään syyllistämiseen en toivottavasti yhtä paljon sorru: tekstistä kuultaa läpi paheksunta sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole yhtä toimeliaita kuin hän itse.

Itse kuitenkin näen, kuinka itseisarvoinen toimeliaisuus on järjetöntä automatisoidussa korkean teknologian oleskeluyhteiskunnassa. Jos ihminen ei tällaisessa yhteiskunnassa keksi mielekästä tekemistä, ei se ole yksilön vika. Monilla on myös ongelmia terveyden tai elämänhallinnan kanssa, pääasiallisesti juuri siksi että heidän perustoimeentulonsa on koko ajan uhattuna. Varmaan Lietzén ja hänen haastattelijansa sen tietävät, mutta tässä jutussa puhutaan vain oikeanlaisesta työmoraalista ja vääränlaisista laiskottelijoista.

Minä kyllä keksin tekemistä, enemmän kuin ehdin tai jaksan tehdä, ja yritän koko ajan haastaa ja kehittää itseäni, ja olla myös hyödyksi muulle yhteiskunnalle. Lietzénkin sanoo pitävänsä “aina huolen siitä, että annan yhteiskuntaan vähintään sen verran kuin otan sieltä.” Hän tarkoittaa sillä kuitenkin ilmeisesti pelkästään rahaa. On yksisilmäistä ajatella, että ihminen olisi hyödyllinen ainoastaan rahassa mitattavilla tavoilla, kuten esim. palkkatyöllä tai sillä kuinka vähän nostaa yhteiskunnan tukia. Sitä paitsi jokainen ihminen on itseisarvo, ei mikään tavara jonka arvo mitataan pelkästään hyödyllisyydessä. Yhteiskunta ja talous ovat ihmistä varten, ei toisinpäin.

 

Mitä tästä Hesarin numerosta sitten jäi käteen? Lehti näyttää ylläpitävän taitavasti näennäistä journalistista puolueettomuutta. Näissä kolmessa jutussa ei ole juurikaan toimittajien omaa tekstiä. Niissä referoidaan työryhmän dokumentteja ja haastateltavan arvomaailmaa. Mutta miksi juuri näitä asioita, eikä toisenlaista näkökulmaa työhön? Se jätetään yleisönkirjoitusosastolle, jolla lähtökohtaisesti on vähiten painoarvoa lehdessä heti sarjakuvien jälkeen.

Oikeasti tasapuolinen lehdistö analysoi ja kritisoi kaikkea painamaansa, eikä vain toista sitä “neutraalisti”. Muuten se on vain tietynlaisen arvomaailman äänitorvi. Tämä oli tietysti vain yksi numero, mutta olen minä isoja sanomalehtiä viime vuosina sen verran kuitenkin lukenut, että tiedän tämän olevan yleinen trendi.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s