Virheellisen talouskäsityksen ohella Sipilän hallituksen keskeisiin ongelmiin kuuluu selvä kaksinaismoraali. Hallitusohjelman korkealentoisessa ja konsulttihenkisessä johdantoluvussa (Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 – Yhdessä rakennettu) puhutaan luottamukseen, kunnioitukseen ja yksilönvapauteen perustuvasta Suomesta, jossa koetaan yhteenkuuluvuutta ja välitetään toisista.

Käytännössä hallituksen suunnitelmista huomaa, että tämä koskee vain tiettyjä suomalaisia. Vakituisissa palkkatöissä tai yrittäjänä toimivia kohdellaan täysin eri tavalla kuin meitä jotka olemme vakituisen ansiotulon ulkopuolella. Vapaus ja luottamus koskee vain niitä, jotka ovat omaksuneet talousjärjestelmämme niin hyvin että pystyvät olemaan mukana sen tuotantokoneistossa ongelmitta.

Näkyvimmät hallitusohjelman kritiikit ovat keskittyneet siihen, että ”yhteisissä säästötalkoissa” ei tosiasiassa ole mitään yhteistä: köyhät ja huono-osaiset pakotetaan mukaan, rikkailta ja hyväosaisilta pyydetään kauniisti. Samanlainen kaksinaismoraali näkyy myös hallituksen tavoitteissa purkaa normeja ja byrokratiaa, kuten esim. vasemmistoliiton kansanedustajat Kontula, Sarkkinen ja Andersson ovat huomauttaneet.

Räikein esimerkki tästä on liitteessä 4 (s. 10, asuntopolitiikka): valtiorahoitteisten asuntojen asukkaiksi halutaan ainoastaan köyhiä. Asukkaiden tulot aiotaan tarkistaa 5 vuoden välein ja irtisanoa niiden vuokrasopimukset, joilla on liian isot tulot. Vastaavasti asumistukea on tarkoitus myöntää vain sen verran, mitä paikkakunnalla mahdollisesti olevien valtion rahoittamien asuntojen vuokra on. Tässä siis halutaan luoda täysin uusi byrokratian mekanismi ja normiviidakko lisäämään tarpeetonta paperityötä!

SDP:n Antti Lindtman ja vihreiden Anni Sinnemäki ovat huomauttaneet, että tämä jos mikä luo kannustinloukun, josta hallitus nimenomaan väitti haluavansa eroon (hallitusohjelman s. 13: ”työn vastaanottamista estäviä kannustinloukkuja puretaan ja rakenteellista työttömyyttä alennetaan”): ei kannata vastaanottaa töitä, koska sitten menettää kotinsa. Tällainen politiikka johtaa myös gettoutumiseen, siihen että köyhille ja rikkaille muodostuvat omat kaupunginosansa, mistä seuraa yhteiskunnan entistä voimakkaampi eriarvoistuminen ja yhteiskuntarauhan järkkyminen.

Myös työttömyystukeen halutaan lisätä byrokratiaa:

Hallitus valmistelee […] työttömyysturvan uudistuksen, sisältäen työn vastaanottovelvoitteen tiukentumisen sekä velvoitteen osallistua aktivointitoimenpiteisiin”

Mitä enemmän työttömyyteen liittyy velvoitteita, sitä enemmän tarvitaan myös valvontaa, eli lisää byrokratiaa ja normeja. Eikä tässä mistään kannustamisesta ei ole kyse, vaan pakottamisesta. Työttömiä halutaan nöyryyttää entistä enemmän pakottamalla heidät toinen toistaan tehottomampiin ”aktivointitoimenpiteisiin”. Todennäköisesti tämä tarkoittaa kuntouttavaa työtoimintaa, eli ilmaista pakkotyötä. Palkka korvataan sosiaaliturvalla samalla kun työnantaja säästää palkkakuluissa ja käärii itse kaikki voitot.

Pamfletissanikin sanoin, ettei minulla ole sinänsä mitään  sitä vastaan, että tekisin töitä tuolla kuntouttavan työtoiminnan tulotasolla, eli työmarkkinatuki + 9 e/pv. Siinä on ihan tarpeeksi rahaa minun tarpeisiini – aina kun olen ollut palkkatöissä, olen kokenut että minulla on liikaa rahaa. Käytännössä asiat ovat kuitenkin toisin: haluan tehdä töitä vapaaehtoisesti, riippumatta siitä onko se palkka- vai muuta työtä. Haluan myös olla työtehtävissä jotka vastaavat omaa osaamistani ja mielenkiintoani, koska silloin koulutuksestani on suurin mahdollinen hyöty yhteiskunnalle. Haluan, että tekemäni työ tuottaa yhteistä hyvää, ei jonkin yrityksen yksityistä voittoa. Siksi haluan tehdä töitä ainoastaan julkisella sektorilla.

Tämä kaikki on tietysti mahdotonta mallissa jossa aktivointi on velvoittavaa (ts. pakkotyötä) ja julkinen sektori halutaan ajaa alas. Pakottaminen ei kuitenkaan kuulu yksilönvapauteen perustuvaan länsimaiseen sivistysvaltioon. Se tekee minusta vastahakoisen ja vihaisen, ja ennen kaikkea epäluuloisen omaa ”etuani” ajattelevia poliitikkoja ja viranomaisia kohtaan.

Ongelmana on myös se, että pakkotyönä saa tehdä vain töitä, joista ei makseta palkkaa kenellekään (eli ei tarvita esim. minun vuosikaupalla hankkimaani ammattiosaamista), koska sitten ns. ”oikeiden työntekijöiden” työt olisivat uhattuna. Ja niinhän ne tietysti ovat julkisella sektorilla noin muutenkin, koska työttömyyttä vastaan taistelevan hallituksen mielestä julkisen sektorin työt ovat haitallista paskaduunia – paitsi tietysti silloin kun niiden tarkoituksena on työttömien kyykyttäminen.

Tämä kaikki kertookin syvästä epäluottamuksesta työttömiä kohtaan; työttömyyden ajatellaan olevan työttömän, ei työmarkkinoiden ominaisuus. Toukokuussa 2015 Suomessa oli 324 000 työtöntä; MOL:in sivuilla oli heinäkuun alussa 10 534 avointa työpaikkaa, eli siis parhaimmillaankin töitä on 3,2 %:ille työttömistä työnhakijoista. Loppujen 96,8 prosentin (n. 313 500 suomalaista) olisi ilmeisesti tarkoitus saada innovatiivisia bisnesideoita ja synnynnäistä yrittäjähenkeä ihan vain sillä, että heidän arjessa pärjäämisestään tehdään entistä vaikeampaa.

Omituinen yksityiskohta on myös hallitusohjelman maininta perustulokokeilusta, koska se on niin ristiriidassa kaiken muun ohjelman sisällön kanssa. Hallitus ajaa sosiaaliturvan vastikkeellisuuden lisäämistä, mikä on täydellinen perustulon vastakohta. Keskustalaisen e2-ajatuspajan Karina Jutilalla onkin perin omintakeinen käsitys perustulosta:

”Jos menet kokoaikaiseen työhön, saat maksimimäärän perustuloa. Jos autat vähän vaikkapa naapuruston vanhuksia pihatöissä, saat jonkin verran perustuloa.”

Tällainen malli perustuu siihen, että tukea annetaan sitä enemmän, mitä vähemmän sitä tarvitsee! Tämä on toki täysin yhteneväinen hallitusohjelman yleisen hengen kanssa: lisää niille joilla on jo tarpeeksi, vähemmän niille joilla ei ole tarpeeksi nytkään. Perustulon kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.

Läpi hallitusohjelman näkyy selvästi se, mitä vihreiden Erkki Perälä kutsuu nettomaksajan moraaliseksi närkästykseksi: nämä mainitsemani vakituisesta ansiotulosta nauttivat suomalaiset kokevat että he tekevät kaiken työn yhteiskunnassamme, mutta kaiken hyödyn tästä siitä vievät ne jotka eivät tee mitään ”tuottavaa” – heidän kustannuksellaan siis ”loisitaan”. Tämä kertoo korutonta kieltä Suomen viemisestä kohti itsekeskeistä ja epäsolidaarista luokkayhteiskuntaa. Kirjoitin pamfletissani laajemmin ns. loisimisen etiikasta, joten tässä vain tiivistän asian: tämä nettomaksajien käsitys yhteiskunnallisesta työn- ja vastuunjaosta on virheellinen.

Ansiotulo ei ole pääasiallisesti sen saajan omaa ansiota, vaan talousjärjestelmämme. Esim. myyjä ei ole mitään ilman hänen tuotteidensa ostajia – ei hän yksin mitään taloutta pyöritä. Siksi leikkauspolitiikkaa kritisoidaankin kokonaiskysynnän heikentämisestä: kun sosiaaliturvaa alennetaan, sen saajilla ei ole varaa ostaa yhtä paljon tuotteita kuin aiemmin. Rahaa on siis vähemmän kierrossa, eikä työssäkäyvillekään riitä enää yhtä paljon rahaa maksettavaksi palkkojen muodossa. Oikeastaan sillä ei olekaan merkitystä, onko hallituksen talouskäsitys oikea vai ei. Nettomaksajina itseään pitävät haluavat uskoa leikkauspolitiikkaan ja sen välttämättömyyteen, koska sitä voi käyttää tekosyynä sosiaaliturvan ja julkisen sektorin ideologiselle ja lyhytnäköiselle romuttamiselle.

Itsekeskeisyys ei kuitenkaan ole sama asia kuin yksilökeskeisyys. Minä olen ehdottomasti individualisti ja yksilönvapaus on yksi korkeimmista eettisistä periaatteistani. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vain tietyillä ihmisillä on vapaus valita työnsä tai ansaita elantonsa rajoituksetta. Jokainen on oikeutettu vastikkeettomaan toimeentuloon, koska vain silloin ihminen voi todella olla vapaa. Oikeistoideologian mukaan ihminen voi toteuttaa vapauttaan vain ”vapailla” markkinoilla, vaikka ne tosiasiassa sitovat ihmisen toimimaan yksinomaan rahatalouden armoilla.

”Närkästyneet nettomaksajat” eivät koe kuuluvansa yhteiskuntaan vaan olevansa itsekseen pärjääviä yksilöitä. Mutta yksilö on osa yhteiskuntaa, hän on ympäristönsä summa. Nettomaksajat ajattelevat vain omaa yksityistä etuaan. Heidän mielestään veroja kannattaa maksaa ja julkista sektoria ylläpitää vain, jos he saavat itse siitä välitöntä hyötyä. Tosiasiassa he kuitenkin hyötyvät epäsuorasti myös sosiaaliturvasta, puhumattakaan julkisen sektorin ylläpitämästä infrastruktuurista ja suoremmista tuista.

Koska pienien tuloerojen yhteiskunnassa heikoimmassakin osassa olevien toimeentulo on taattu, ja heille tarjotaan aidot mahdollisuudet kehittää itseään ja parantaa taloudellista asemaansa, vallitsee yhteiskuntarauha. He kokevat olevansa samassa veneessä kaikkien muiden kanssa, ja ovat sitoutuneet yhteiseen yhteiskunnalliseen projektiin. Eli tehneet sen oikean yhteiskuntasopimuksen. Kun tätä hyvinvointivaltion perustaa nyt ryhdytään voimakkaasti murentamaan Sipilän hallituksen toimesta, tämä sitoutuminen ja suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunne heikkenee.  Se, että joitakin yhteiskunnan jäseniä pidetään ”loisina”, on täydellinen epäluottamuksen osoitus, joka aiheuttaa väistämättä vastareaktion: koska ”nettomaksaja” ei koe olevansa samassa yhteiskunnassa kuin minä, en minäkään pidä häntä saman yhteiskunnan jäsenenä. Olemme eri yhteiskuntaluokassa. Tästäkin käsitteestä kirjoitin laajemmin pamfletissani.

Ei lienekään sattumaa, että ainoat tahot, joille hallitus lupaa lisää rahaa, ovat armeija ja poliisi. Lisäksi poliisille halutaan antaa oikeus määrätä korkeintaan kahden vuoden vankeusrangaistuksia, sen sijaan että juttu kävisi käräjäoikeudessa. Ei tarvitse olla edes vainoharhainen miettiäkseen, että ehkä nämä linjaukset ovat tarkoituksella nimenomaan hallitusohjelmassa, joka leikkaa niin rajusti yhteiskunnan heikoimmilta. Kun raivostuneet kansalaiset sitten lähtevät osoittamaan mieltään leikkauksia vastaan ja mielenosoituksessa tapahtuu jotain pientä, poliisit voivat mukavasti passittaa kaikki väärää mieltä olevat suoraan vankilaan! Ei turvallista yhteiskuntaa luoda pelkillä aseilla, vaan tarvitaan myös sosiaalista turvallisuutta, jota Sipilän hallitus kuitenkin haluaa tuhota suurella innolla.

Kun tähän vielä yhdistää Sipilän mafiamaisen taipumuksen kiristykseen (”hyväksykää tämä sanelemani yhteiskuntasopimus tai köyhiltä leikataan 1,5 miljardia!”), niin on ilmeistä että tämän hallituksen tärkein hallitsemisväline on pelko. Eikä pelon pohjalta ei rakenneta yhteiskuntaa, joka perustuu yhteenkuuluvuuteen ja luottamukseen. Sipilän johdolla siis puhutaan yhtä ja tehdään jotain ihan muuta. Toivon, että kaikesta pelottelusta huolimatta vuodesta 2015 tulee aktiivinen lakko- ja mielenosoitusvuosi. Elokuun 22. päivä voi aloittaa suurmielenosoituksella Helsingissä. Nyt on korkea aika raivostua, ja antaa sen kuulua, koska vapaata ja hyvinvoivaa yhteiskuntaamme ei saa uhrata populistisen pelottelun varjolla!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s