”Tietokoneella pelaavan sosiaalipummin” stereotyyppi tietysti havainnollis­taa hyvin Suomen nykyistä työelämää. Minä en näe ongelmana sosiaalitur­vaa tai pelaamista, vaan työmarkkinat. Yhteiskunnassamme ei oikeasti ole juurikaan tietokoneella pelaamista mielekkäämpiä työpaikkoja. Mietitään­pä: suurin osa palveluyhteiskunnan töistä on käytännössä tietokoneella is­tumista, aivan kuten pelaaminenkin. Merkittävä ero on kuitenkin siinä, että pelaaminen on mielekästä, itseisarvoinen palkkatyö ei.

Tietokoneella pelaaminen on helpoin tapa hankkia onnistumisen ja hallin­nan kokemuksia vaikeasti hahmotettavassa maailmassa. Niissä näkee teko­jensa välittömät seuraamukset. En itse ole peliharrastaja, mutta minäkin koen, että onnistumisen ja hallinnan tunteiden saaminen työmarkkinoilla on aivan liian vaivalloista ja hankalaa. Työmarkkinoiden ulkopuolinen toimin­ta tuntuu minusta kaikin tavoin mielekkäämmältä ja tuottoisammalta.

Toisin kuin pelikokemukset, nykyaikaiset työtehtävät ovat sirpaleisia osia kokonaisuudesta. Työntekijä on todennäköisesti häviävän pieni osa moni­kansallisen yrityksen toimintaa, jolloin oman työn merkitystä on vaikea nähdä. Kyse on Karl Marxin ajattelusta tutusta vieraantumisesta. Tavalli­sesti vierastan Marxista puhumista, sillä hänen nimellään ja ajatuksillaan on melkoisesti ideologista ja historiallista painolastia. Maailma on muuttunut niin paljon, että hänen ajankohtaisuutensa on vähintäänkin kyseenalaista. Tässä teen kuitenkin poikkeuksen, sillä olen kokenut vieraantumista omas­sa elämässäni. Kyse ei siis ole siitä että ottaisin jonkun ikivanhan käsitteen ja yrittäisin väkisin tulkita maailmaa sen kautta, vaan siitä, että kukaan ei ole vielä keksinyt käsitettä joka paremmin vastaisi kokemustani.

Lyhyesti vieraantuminen tarkoittaa työntekijän emotionaalista etääntymistä omasta toiminnastaan ja työnsä tuotteesta. Esimerkiksi pitkälle viedyssä erikoistumisessa yksi henkilö tekee vain yhden osan tuotteesta, eikä välttä­mättä ymmärrä merkitystään kokonaisuudessa. Vieraantunut työ ei liity mi­tenkään työntekijän muuhun elämään vaan on ainoastaan väline palkan saamiseksi, ja palkka sitten käytetään siihen ”oikeaan” elämiseen. Työllä ei ole muuta henkilökohtaista merkitystä kuin siitä saatava korvaus, eikä työ­hön voi silloin syntyä samanlaista tunnesidettä kuin jos sen tekemisellä oli­si myös itseisarvo – jos työ itsessään olisi tyydyttävää ja merkityksellistä.

Marx kirjoitti aikansa tehdastyöstä, mutta nyky-Suomen kannalta havain­nollisempi esimerkki löytyy palvelualalta, joka ei poikkea teollisesta liuku­hihnatyöstä niin paljon kuin luulisi. Esimerkiksi käy vaikkapa Subway-pi­karuokaketju, jossa tuotteen tilaus- ja valmistusprosessi määritellään asiak­kaan puolesta tarkasti, ja oman leivän valmistaja voi vaihtua lennosta kes­ken ostotapahtuman, koska jokainen tuote valmistetaan saman kaavan mu­kaisesti.

Melkein mikä tahansa myyntityö on malliesimerkki vieraantumisesta. Ruokakaupassa, tai siellä Subwayssa, myyjät myyvät tuotteita täysin vie­raantuneena niiden tuotantoprosessista. Elintarvikkeet vain ilmaantuvat hyllyihin ja vitriineihin eri puolilta maapalloa automaattisesti, eikä työnte­kijän ole mahdollista tai tarpeellista tietää mitään niiden valmistuksesta tai kuljetuksesta, vaikka ne saattavat sisältää eettisesti ja ekologisesti hyvinkin kyseenalaisia vaiheita. Myyjälle ei kuulu mikään muu kuin myyminen, eikä mikään muu ole hänen vastuullaan.

Ruokakaupassa erilaiset eettisen ja ekologisen kaupan sertifikaatit ovat toki yleistyneet, mutta samalla tavalla nekin ovat täysin vieraita myyjille ja os­tajille. Reilu Kauppa ja Luomu ovat brändejä, joiden taustalla vaikuttavista kriteereistä ja myöntämisprosesseista ei olla tietoisia. Huonompi tilanne on esimerkiksi vaatekaupassa, jossa erilaisia ”eettisen kuluttamisen” sertifi­kaatteja ei juurikaan käytetä. Myyjän tehtävä on myydä ja ajatella myynti­tapahtuman lisäksi korkeintaan muotia, ei sitä että farkkujen hiekkapuhal­lus aiheuttaa työntekijöille syöpää, tai että vaatteiden valmistukseen käytet­ty vesi on pois kehitysmaiden juomavedestä.

Hyvä esimerkki on myös elektroniikkateollisuus, erityisesti siksi että se käyttää paljon harvinaisia metalleja, jotka tuotetaan epäilyttävissä olosuh­teissa esimerkiksi Kongossa. Laitteet myös palaavat nopeasti kehitysmai­hin, mihin jätteidenkäsittely on ulkoistettu. Siellä ne aiheuttavat lisää pai­kallisia ympäristö- ja terveysongelmia. Mutta se ei ole myyjän – työnteki­jän – tai kuluttajan ongelma. Myyntitöissä todennäköisesti myös myydään hyödykkeitä jotka vanhentuvat tarkoituksella nopeasti – joko muodin muut­tumisen tai fyysisen hajoamisen kautta.

Tässä oli vain muutama esimerkki vieraantumisesta ja ilmiö ulottuu paljon myyntityötä laajemmalle. Nykyaikainen työntekijä on merkityksetön ja korvattavissa oleva ratas rasvatussa tuotantokoneistossa. Toki tämä on vain oma kokemukseni; Siwassa, Subwayssa, H&M:llä tai Gigantissa on var­masti töissä myös ihmisiä jotka pitävät siitä mitä tekevät, ja kokevat aidosti kohtaavansa ja auttavansa toisia ihmisiä työssään. Itse haluan syvemmän ja merkityksellisemmän yhteyden kaikkeen mihin elämässäni ryhdyn.

3. luku: Markkinoistakieltäytyjät

Advertisements